Kuva Aliina Timonen

Eläinlääkäri

Henna Kuosa

Valmistuin eläinlääkäriksi Helsingissä 2010. Alkuvuosina toimin kunnaneläinlääkärinä Porvoossa ja myös muualla Suomessa. Työskentelin myös yksityisellä eläinlääkäriasemalla. Perustin Tassutalon vuonna 2016.

Eläinlääkärinä tavoitteenani on tarjota asiakaslähtöistä peruspalvelua. Toivoisin, että voisimme hoitaa lemmikkiemme terveyttä ennaltaehkäisevästi. Tähän työhön liittyy pyrkimys havaita sairauksia varhaisessa vaiheessa, jotta auttaisimme eläintä välttämään pitkäaikaissairauksien aiheuttamaa epämukavuutta.

Jatkokouluttaudun aktiivisesti pysyäkseni ajan hermolla. Erityinen kiinnostuksenkohteeni on pehmytosakirurgia.

Pidän tärkeänä, että hoitamani eläimet saavat elää elämisen arvoista ja tasapainoista elämää.

Vapaa-aikaani vietän mielelläni luonnon helmassa koirieni kanssa.

Kuva Aliina Timonen

Klinikkaeläinhoitaja

Tanja Ekholm-Venäläinen

Eläimet, etenkin koirat, ovat olleet suuri rakkauteni jo lapsuudesta lähtien. Kissojakin minulla on ollut kaksi ja molemmat elivät varsin iäkkäiksi. Lisäksi olen toiminut sijaiskotina lähes parille kymmenelle kissalle.

Olen tehnyt yli 30 vuotta ihmispuolen hoitotyötä sairaanhoitaja-terveydenhoitajana.
Niin pitkään kuin muistan, olen kuitenkin haaveillut eläinpuolenhoitajan työstä. Vihdoin uskaltauduin ottamaan ratkaisevan askeleen ja lähdin opiskelemaan klinikkaeläinhoitajaksi syksyllä -21. Ensimmäiseltä harjoittelujaksolta minulle tarjottiin oppisopimusopiskelijan paikkaa ortopediaan erikoistuneelta klinikalta, ja valmistuin sieltä syksyllä -22 klinikkaeläinhoitajaksi.Tassutalon hoitajana matkani alkoi vuoden 2023 alusta.

On ihanaa olla sellaisessa paikassa töissä, jossa pääosan esittäjiä ovat ne eläimet sekä heidän omistajansa. Lisäksi teen osin myös omaa terveydenhoitajan työtäni hoidontarpeen arvioijana.

Tällä hetkellä kotoani löytyy tanskandoggi Ila, bordercollie JJ ja kääpiösnautseri Vimma. Tanskandogit ovat minun sydämen rotuni ja Ila on perheemme viides tanskandoggi. Suuri intohimoni ovat koiranäyttelyt ja todennäköisesti löydät minut näyttelystä joko kehätoimitsijana tai juniorhandeler-tuomarina. Kierrämme aktiivisesti ympäri Suomea ja ulkomaita pitkin näyttelyissä. Pidän ajoittain myös näyttelykoulutuksia.